Manna - Coton de Tulear

5-vuotias

08.10.2008. Viikko sitten täytin 5 vuotta. Olen siis jo iso tyttö, siis ainakin iältäni. :)

Kesäloma meni nopeasti mm. mummilassa parannellen leikattua selkääni. Vain pari kertaa leikkauksen jälkeen olen satuttanut hyppäämällä tai riehumalla selkäni, jolloin olen joutunut ottamaan kipulääkettä. Muuten kuntoutuminen on sujunut hyvin. Takajalatkin pelittävät hyvin. Välillä kuitenkin väsyneenä en niin keskity ja takajalat saattavat kiemurrella sinne tänne kävellessäni ja juostessa ne seuraavat ilmassa muuta vartaloani. Meno on pysynyt yhtä hurjana kuin ennenkin. Mutta olen iän myötä viisastunut sen verran, etten kaikkiin (hulluihin) juttuihin lähde yhtä innokkaana mukaan kuin ennen. Iloinen ja pirteä ilopilleri olen siltikin, mutta toisaalta myös joidenkin asioiden suhteen vanha ja viisas, ainakin emännän mukaan.

Nykyisin harrastan sohvalla löhöilyä (huom. joka ennen sairastumistani oli kiellettyjen juttujen listalla) agilityn sijaan. Tykkäisin harrastaa agia ja saisin emännältäkin luvan siihen, jos olisin varovainen, mutta kun täällä olevien koirakerhojen agilitytreeneihin ei mahdu uusia osanottajia. :(

Kerran olen eestynyt käymään raunioilla pelastusetsintätreeneissä. Ihan kiva harrastus näin syksyisin, kun emännän ei tarvitse pelätä käärmeitä ja punkkeja. Treenin huono ajankohta (sunnuntai) vain rajoittaa käymistämme siellä.

Välillä käyn emännän työpaikalla viihdyttämässä emännän työkavereita. Väsähdän kylläkin nykyään niin nopeaan, että yleensä kiipeän jonkun syliin ja nukahdan tietokoneen näppäiminen näpsytykseen.

Eilen kävin 5-vuotisrokotuksessa. Samalla lääkäri teki minulle perusterveystarkastuksen ja totesi mm. sydämeni terveeksi. Eli emäntäkin antaa luvan minulle touhuta oman kuntoni mukaan, vaikka onhan tuo emäntä tiettyjen asioiden suhteen tullut varovaisemmaksi kuin ennen, ehkäpä vähän liian ylisuojelevaksi.

Illalla pääsen leikkimään kavereideni Sagan ja Tingan sekä Onnin kanssa ja tutustumaan Emmaan. Ne kaikki ovat shelttejä ja hurjan hauskoja leikkikavereita. Tuskin maltan odottaa iltaan saakka.. Toivottavasti ei vaan käy satamaan!

Syksyisin terveisin,
5-vuotias Manna

Selkäkipujeni syy

15.04.2008. Olen kärsinyt keväästä (edellisestä päiväkirjamerkinnästä) asti välillä selkäkivuista. Paikallisella eläinlääkärillä sain vuoden 2007 lopussa diagnoosin. Sairastan selän välilevyjen kalkkeutumissairautta, johon ei ole parannuskeinoa. Tai siis ainakin luultiin sitä siksi sairaudeksi.

Maanantaina 7.4 minulla alkoivat kamalat selkäkivut, joiden johdosta takajalkani alkoivat pettää. Luultiin, että se on menoa nyt, koska eläinlääkäri ei ollut antanut paljon toivoa diagnoidessaan minut. Emäntä kuitenkin päätti tarttua härkää sarvista ja selvittää onko oikeasti mitään tehtävissä.

Torstaiaamuna aikaisin lähdettiin ajamaan Vantaalle Aisti-kliniikalle, jossa pääsin oitis magneetti- ja röntgenkuvauksiin. Kuvista selvisi, että minulla oli välilevytyrä aikalailla keskellä selkää. Jouduin samantein leikkaukseen, joka kesti kolmisen tuntia. Leikkaus oli vaativa ja tyräkin oli suuri, mutta minä selvisin siitä.

Seuraavana päivänä pääsin lähtemään kotia yhdessä kuntoutusohjeiden kanssa. Oloni on parantunut roimasti. Ruoka ei vielä maistu, mutta emäntä syöttää minulle monivitamiiniravintolisää, etten pääsisi laihtumaan. Päivät kuluu jumpaten. Tehdään tasapainoharjoituksia ja saan hierontaa, ihanaa!

Sairaslomalla

17.05.2007. Jouduin maanantaina (14.5) kahden viikon sairaslomalle. En saa hyppiä, enkä käydä lenkillä eli en saa olla oma itseni. Nyt onkin aikaa nukkua, miettiä maailmanmenoa ja kirjoitella päiväkirjaani.

Sairaslomani johtuu kipeästä selästäni. Emäntä vei minut eläinlääkärille tarkastettavaksi, koska arastin vatsaani. Emäntä epäili, että olin syönyt jotain sopimatonta ulkona. Lääkäri tutki minut ja totesi, että selkäni on niskojeni kohdalta kipeä. Ei olisi uskonut, että sieltä se kipu levisi vatsaan saakka. Koirat kuulemma kipuilevat ensin vatsasta, koska se on herkkä paikka.

Lääkäri antoi kipupiikin (todella epämukavaa) ja määräsi kipulääkekuurin sairaslomani ajaksi. Onneksi kipulääke oli samaa, jotain sain kohdunpoistoleikkauksen jälkeen, niin emännän ei tarvinnut ostaa uutta. Säästettiin siinä. Lääkäri määräsi, etten saisi liikkua yhtään ylimääräistä ettei selkä kipene enempää. Lisäksi määräsi emännän ostamaan minulle valjaat. Entinen "pentuhihnani" nimittäin kohdistaa kaiken vetoni niskan kohtaan.

Nyt olen ollut 4 päivää toimettomana. Isäntä ja emäntä on laittanut kaikki paikat silleen, etten pääse kiipeämään tai hyppimään mihinkään. Olen tyytynyt nukkumaan päivät, illat, yöt ja aamut omassa lämpöisessä kopassani. Olen hyvin väsynyt, koska minulla ei ole mitään aktiviteettejä. Käyn ainoastaan syömässä ja juomassa sekä piipahdan pikaisesti pihalla pissillä. Sitten menen koppaani jatkamaan kipulääkehöyryisiä uniani.

Turkkini lähti viime lauantaina. Emäntä löysi viikko sitten tiistaina kaulastani punkin ja päätti samantein, että turkki lähtee. Lisäksi hän kävi ostamassa minulle yrttipannan, jotta välttyisin punkkien puremilta. Emäntä ei kuitenkaan laittanut minulle pantaa, kun kävin aristamaan vatsaani. Pannan voimakkaat yrttien tuoksut olisivat voineet saada minut voimaan pahoin.

Lauantaina emäntäni siis kaivoi kaapista upouuden trimmerini, Moserin, ja aloitti takajalkojeni ajelun. Onneksi emäntä laittoi trimmerin terään "kamman", joka leikkasi karvastani muutaman millimetrin pitkää, eipähän tarvitse olla ihan naku. Laskeskelin, että trimmaukseni kesti parisen tuntia. Sitten pääsin pesulle, jotta irtokarvat huuhtoituvat ihostani pois, eivätkä jääneet kutittamaan. Kuivauksen jälkeen tein kunnon kuivausrevittelyt ja -ärinät ja pian olin jälleen oma itseni.

Toivottavasti tämä selkäkipuni on vain ohimenevää, eikä johdu mistään vakavasta vaivasta! Pahoin pelkään, että jos tämä vaiva jatkuu, niin joudumme siirtämään agilityradoille palaamista tai pahimmassa tapauksessa lopettamaan koko harrastuksen. Nyt kuitenkin seuraillaan tilannetta, eikä vaivuta epätoivoon!

Kesää ja kärpäsiä odotellen,
Manna Pipinen

Leikkiseuraa?!

14.04.2007. Olen tyystin unohtanut kirjoitella päiväkirjaani. Korjaan asian kirjoittamalla nyt kaikki menneen kuukauden ja sitä edeltävän kuukauden kuulumiset.

Oikeastaan, ei minulle kuulu kummempaa. Asustan edelleen isännän ja emännän kanssa pienessä sinisessä talossamme ja olen todella onnellinen, kun saan asua Savonlinnassa lähellä emännän vanhempia ja isäntäparin muuta sukua. Emännän vanhemmat, siis mummini ja ukkini, tykkäävät edelleen hoidella minua. Pääsen aina välillä niille hoitoon ja jopa yökylään. Kaiken tämän lisäksi mummi on alkanut käymään luonani päivittäin käyttämässä minua päivälenkillä.

Päivät kuluvat entiseen malliin. Aamulla, aamulenkin jälken, odotan isäntäparin töihin lähtöä, että pääsen nukkumaan. Päivällä herään, kun mummini tulee käyttämään minua ulkona ja tämän jälkeen saan ruuan ja mummini lähdettyä käyn takaisin nukkumaan. Iltasella herään isäntäparin tuloon. Saan ruuan ja pikku leikkien jälkeen pääsen ulos. Lenkin jälkeen käydään jo sitten yöunille.

Sitä olen harmitellut, etten ole kohtuleikkaukseni jälkeen päässyt agilityyn. Olemme asuneet täällä kauempana, eikä ole kyytiä ollut sinne päin. No, eihän tämä tauko voi huonoa tehdä. Tai sitten voi, mutta eipä tuo haittaa, kun ollaan muutenkin alkeiskurssilla. Aletaan käymään taas useammin agilityssa, kunhan lumet sulaa ja isäntä vaihtaa auton moottoripyöräänsä.

Ai niin mainasin unohtaa kertoa sen, että ystäväni Manu-mäyräkoira kävi luonani parisen viikkoa sitten. Kun katseemme kohtasi, se oli menoa se. Minä juoksin Manua vastaan samantein ja aloitimme leikit kuin ikinä ei oltais erossa oltukaan. Voi, että kaipaan leikkikavereita! Niitä ei minulla ole montaakaan. Nyyh!

Kirjoitampa tähän tällaisen mainoksen, jos joku yksinäinen koiruli vaikka lukisi tämän: Tervetuloa meille leikkimään vanhat sekä uudet kaverit, tämä tyttö kaipaa leikkiseuraa!

Kohdunpoistoleikkaus takana

30.01.2007. Minulla on ollut niin paljon touhuamista, etten ole ehtinyt kirjoittamaan päiväkirjaani. Tammikuun alussa piipahdettiin Keiteleellä tapaamassa tuttuja. Yötä olimme Tiuhti- ja Viuhti-kissan luona. Leikkimäänkin pääsin sillä reissulla. Käytiin nimittäin Millan ja Moonan (villakoirasisaruksien) luona. Tytöt voivat hyvin.

Agilityssa olen jatkanut käymistä. Talvella on vaan niin kylmä, ettei minua ole paljon huvittanut esteitä mennä. Olenkin mennyt takapakkia treenauksessa, joten joudun suorittamaan esteitä hihnassa. Minua ei vaan huvita treenata talvella lumessa ja kylmässä.

Agilityn vastapainoksi ollaan käyty emännän kanssa lenkkeilemään. Asumme parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta, joten ollaan lenkkeilty mm. keskustassa. Keskustan liikenteessä on hyvä opetella kulkemaan taas nätisti. Opit ovat nimittäin päässeet ruostumaan Keiteleen kyläraiteilla.

Suurin tammikuun uutiseni on tämä: kohtuleikkaus. 19.1 kello 8.30 saavuimme emännän ja mummini kanssa Herttualan eläinlääkäriasemalle. Sain pihalla haistella ja tehdä pissitkin, ennen kuin lääkäri otti meidät sisään. Huomasin emännän eleistä, että pian tapahtuisi jotain, jotain jännittävää. Sisällä pääsin emännän kanssa toimenpidehuoneeseen, jossa eläinhoitaja tutki minut, mittasi painon ja antoi piikin, joka kävi väsyttämään. Sen jälkeen olin niin hökkyrässä, etten tajunnut muuta kuin sen, että makasin emännän sylissä. Emäntä halaili ja lauloi minulle lempiunilauluani, jota emäntä on laulanut minulle vauvahauvasta asti. " Aaa-tuu-ti-lulla, anna unen tulla, uni tulee Mannan silmään, kun pistää silmät kiinni." Nukahtamiseni ei ollutkaan niin helppoa, kuin aikuiset luulivat. Ensimmäiset kerrat, kun hoitaja tuli kysymään emännältäni, että olinko jo kunnolla nukahtanut, avasin silmäni. Lopulta minun oli luovutettava. Nukahdin. Emäntä kantoi minut "leikkaussalin" pöydälle, jonne jäin hoitajan parturoitavaksi (massukarvani ajettiin pois).

Kohdunpoistoleikkaus alkoi yhdeksältä ja mummini soittaessa yhdeltätoista olin jo hereillä. Mummini joutui nimittäin soittamaan eläinlääkärille ja kysymään vointiani, sillä emäntäni ei siihen pystynyt. Emäntä oli kuulemma pillittänyt koko aamun peläten, että minulle sattuu jotain. Emäntä nyt on vähän tuollainen, ylitunteellinen. Leikkaus meni siis hyvin. Puoli yhden aikaan emäntä, mummini ja ukkini tulivat hakemaan minua. Olin vielä unenpöpperössä, kun hoitaja kantoi sylissään minut emäntäni syliin. Tärisin ja ulisin, huonoa ja hökkyräistä oloani.

Mummin luona pääsin omaan koppaani viltin alle nukkumaan. En kuitenkaan malttanut olla paikoillani, vaan lähdin tallustelemaan ympäri olohuonetta. Välillä jouduin pysähtymään ja istuutumaan. Olihan vielä hyvin uninen. Iltaan asti inisin huonoa oloani. Yökin meni pyöriessä. Nukuimme emännän kanssa mummin olohuoneen lattialla. Sängyssä emme olisi voineet nukkua sillä, tikkini olisivat voineet aueta hyppiessäni sänkyyn ja sieltä pois. Pari kertaa sain yön aikana riisuttua potkupukuni pois. Emäntä oli ostanut kirpputorilta pari vauvojen potkupukua, kooltaan 74, leikkaushaavani suojaksi.

Aamulla oli jo parempi olo. Varmuuden vuoksi emäntä antoi minulle särkylääkettä. Ruoka alkoi maistumaan ja vähän vesikin. Seuraava yö menikin jo paljon paremmin. Nukuin nimittäin ensimmäistä kertaa emäntäni kainalossa ja vielä koko yön. Tästä vointini alkoi paranemaan. Paranemaan jäin mummini ja ukkini luokse. Heidän on nimittäin helpompi vahtia minua kuin isännän ja emännän, jotka ovat päivät töissä.

Aikaisemmat

Voi jestas!
Nyt nukutaan!
Iitun kaverina
Emännän paljastus
Taas jätettiin yksin
Lomakuulumisia
Vai, että lomalle!?
Unohdus
Mitä kummaa?
Ajokoirapennut

ARKISTO