Leikkiä!
14.01.2004. Juhlittiin kotisivujen valmistumista emännän kanssa päiväkävelyllä jäällä. Emäntä päästi minut vapaaksi ja minä juoksentelin ympäri ämpäri minkä tassuistani pääsin. Viuh! Oltiin kepin heittoa. Emäntä heitti keppiä ja minä yritin etsiä sitä lumihangesta. En ole noutaja (siis semmoinen koira), joten tapoihini ei kuulu hakea muuta kuin omia lelujani.
Kaukana jäällä käveli valkoinen pieni koira. Ajattelin, että onkohan se coton, siis olisipa se coton. Kun koira ja sen taluttajat tulivat lähemmäksi minua, silloin lähdin juoksemaan heitä kohti. Emäntä ei tainnut tykätä tempauksestani, koska hän juoksi pian perässäni sen koiran luokse. Voi ei! Ei se ollutkaan coton. Se oli bichon frise, semmoinen peruukkipäinen coton.
Haisteltiin ja sitten koira taluttajineen jatkoi matkaansa. Emäntä otti minut varmuuden vuoksi syliin, etten lähtisi heidän peräänsä. Emäntä päästi minut sylistään, kun koira oli jo kaukana. Ja viuh, minä lähdin heidän perään. Sitten kuului kaukaa takaa ”EI”. En tiedä mikä minulle tuli, koska pysähdyin. Katselin vähän aikaa emäntää, että mitä sinä siellä komentelet ja sitten pienen tuuminnan jälkeen palasin takaisin. Sain kehut!
Isännän kanssa leikittiin kotona pitkään ja hartaasti, joten krooh!
|
Aikaisemmat
Kesä on virallisesti alkanut Nivustyrä Tyrä-tyttö 5-vuotias Selkäkipujeni syy Sairaslomalla Leikkiseuraa?! Kohdunpoistoleikkaus takana Voi jestas! Nyt nukutaan!
ARKISTO
|
free photo sex adds swingers
Trackback from best 100% free online dating sites for singles in usa 24.03.2006. • Replyfree html dating script